maanantai 14. kesäkuuta 2010
stressiä, mitä stressiä?
Aa. Nyt alkaa vasta iskeä tajuntaan, että mä todella lähen sinne Japaniin öö parin vuorokauden päästä? Ehheehhee tosiaan lento lähtee Helsinki-Vantaalta keskiviikkona 16.6 klo. 9.25 (tai jotain hehehehe hyvä että mä muistan nää............) kohti Moskovaa, jossa meillä on hurmaava reilu 7 tunnin vaihto, josta matka jatkuu taas Aeroflotilla kohti Tokiota. Ja mun pitäisi nyt jo suurinpiitein pakata tai tehdä edes JOTAIN, mutta mulla on noin puolet matkatavaroista hankkimatta ja sillei.
Joo.
Että nyt alkaa pieni hysteria iskemään, kun luin muiden ihmisten blogeja yms. Japanin-matkoista, tää on jotenkin aivan epätodellista, että muutaman päivän päästä oon itte hortoomassa sielä :------DDDD
Yhyyyyyy ja ainakin Mikkoa ja koiria tulee kuukaudessa ikävä : <
Jokatapauksessa, minimuru aka miniläppärini lähtee kyllä reissuun mukaan, ja Aini ja mä (lähinnä mein tiimin ahkerampi osapuoli eli Aini) on värkännyt meille ns. matkablogin, jonka kirjoittaiseen varmaan lähinnä panostetaan paikanpäällä, mutta kyllä tännekkin puolelle sitten jotain tulee n__n Ja linkit matkablogiin laitan myöhemmin.
Lähettänyt Fruit Melody klo maanantaina, kesäkuuta 14, 2010 0 kommenttia
Tunnisteet: japani, matkustaminen, muuta
torstai 10. kesäkuuta 2010
ROSES
Hihi tässä tulee nyt sitten kamala kuvaspämmi mun ylppäreistä, rääppiäisistä ja muusta kivasta !
Eheh täytyy sanoo että kampaaja ei oikein osunut nappiin noitten hiusten kanssa, toi oli vaan yks tollanen hillitön kiharapilvi, jolle ei ollut tehtävissä suurinpiirtein yhtään mitään -__-
nammnamm!
Ja mainittakoon, että päivänsankari leipoi nämä itse!
Killer heels
Ja uudet pidennykset, tällä kertaa sinetit!
Jaaaa seuraavana päivänä rääppiäisissä kummitädillä n__n
Alissa!
Että tällasta, kivat juhlat oli, ja nyt fiilis on onnellinen mutta väsynyt, ei enään lukiota!
Hihi vähän jännittää, enään vajaa 6 päivää reissuun!
Lähettänyt Fruit Melody klo torstaina, kesäkuuta 10, 2010 0 kommenttia
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Stop for a minute
Hihi ollut tässä taas melkei kahden viikon tauko, sorryyyyy, on ollut vähän häslinkiä ylppäreiden + matkan järjestelyiden kanssa. Seuraavat pari viikkoa elän minuuttiaikataulussa luultavasti =DD Mutta joo, nyt on varmistettu ihan ytl:ltäkin, että kyllä musta ylioppilas tulee ( niinkuin siitä olisi ollut jotain epäilyksiä =D ) ja viime viikon maanantaina kävin jopa pääsykokeissa! Että kiirettä on pitäny, mutta nyt oon taas rentoutumassa Mikon luona Treellä ja oon tehnyt vielä hankintoja matkaa varten!
Henkkamaukasta tarttui mukaan ihan perus kesämekko hintaan 19,95
(haha oon ihan miss keittiö...8DDD) Aa yksi uusi lemppariasu löytyi joku viikko sitten Seppälästä! Toi on kätevä ja näyttää hyvältä melkein kaiken kanssa n__n ja nyt saatte nähdä ensimmäisen kuvan tatskastakin, yhtään tarkempaa/lähempää kuvaa en edes vielä viitti laittaa, kun toi on niin kesken, tota tullaan tekemään vielä mooonta monta tuntia, seuraava aika taitaa olla 14.6, ja lähtö Japaniin on siis 16.6, että saattaa tulla mielenkiintoinen lentomatka käärittynä elmukelmuun :-----DDD
Ja sitten löysin vihdoinkin itelleni kävelykengät matkalle pariksi ekaksi päiväksi! Kun en oikeastaan omista yksiäkään matalapohjaisia hyviä kävelykenkiä, jotka eivät hiertäisi, piti ostaa kokonaan uudet. Noilla luulisi pärjäävän pari päivää, että saan hommattua paikan päältä uusia kenkiä =DD
Eli Vagabondin kengät 65 e, yksi hankinta matkaa varten vähemmän jes!
Bwaa vielä pitäisi ennen matkaa ostaa noin miljoona asiaa ennen matkaa, aurinkorasvoja, shamppoita ymss...
Mutta, eipä mulla muuta, tästä tuli nyt tälläinen pikapäivitys, kun eipä mulle tässä oo taas tapahtunut mitään jännää ( milloin olisi..), mutta palailen taas kun kerkiän!
Lähettänyt Fruit Melody klo tiistaina, kesäkuuta 01, 2010 0 kommenttia
Tunnisteet: shoppailu, tatuoinnit
perjantai 21. toukokuuta 2010
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Operation cupcake !
Hihi oon päättänyt hyödyntää ajan, jonka vietän kotona enkä Tampereella ja olen alkanut vihdosta viimein suunnittelemaan ylppäreitä ! Oon saanut kutsut jo kirjoitettua ( ....mutta en lähetettyä..) ja eilen leivoin kokeilusatsin cupcakeja!
Eli reseptin mukaan noi on mansikkakuppikakkuja ja täytyy sanoa, että onnistuin ihmeen hyvin siihen nähden, että oon viimeksi leiponut tyyliin ysillä köksän tunneilla :----DDD Ja kuorrutettuina niistä tuli vielä ihan nättejäkin 8D Ainoa ongelma oli se, että noita ei oikeastaan pystynyt syömään ton kuorrutteen takia...Kuorrutteessa oli ohjeen mukaan vain ja ainoastaan tomusokeria ja voita, ja minen sitä ainakaan pystynyt syömään, jokseenkin tujua. Joten kokeilut jatkukoon!
Sitten sitten! Sain vihdoinkin hommattua matkalaukun Japaniin n_n
Että nyt on matkalaukku =DDDD Ei luulis ainakaan hukkuvan muiden laukkujen sekaan! Kun porukat vaati Samsonitea ja tota kokoa nelipyöräisenä oli tarjolla tasan pinkkiä, limenvihreää ja ruskeaa, joten pinkki it is. Ja varpaankynnetkin oli samaa värisävyä! :----DD No, yksi hankinta vähemmän listalla.
Lisää hankintoja reissua varten ja muutesskkiii
Kosmetiikkaa lähinnä siis.
- Aussien Colour Mate- hoitoaine + 3 minute miracle näytteitä
- Nivea deo ' Hot Crush' ( =DDDDDD miten mua hajottaa toi)
- Cliniquen 3-step paketti
- L'orealin meikinpohjustusvoide
- Ladyshaveja
- ja *tattadataa* uusi kampa, jännää eikö?
Cliniquen 'testipaketti' nimenomaan matkaa varten!
Ja pohjustusvoide myöskin matkalle, toivon että ton avulla saisin meikkivoiteet sun muut pysymään mun naamalla edes hetken Japanin kuumuudessa ja kosteudessa.. Mutta täytyy sanoa, että muutaman kerran olen nyt tota kokeillut ja oikein lupaavalta vaikuttaa! Peittää ihon epätasaisuudet mun ihosta mainiosti, huomattavasti paremmin kuin esim. Lumenen vastaava tuote.
Että tällasta. Huomenna menenkin sitten taas neulan alle, jee! Jos tän kerran jälkeen saisin tännekkin sitten kuvamateriaalia uudesta kuvasta n___n
Lähettänyt Fruit Melody klo keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010 0 kommenttia
Tunnisteet: kosmetiikka, ruoka, shoppailu
perjantai 14. toukokuuta 2010
Hot Dayzz
Hola! Mä oon vaihteeksi Tampereella Mikon luona parantelemassa 'tuoretta' tatskaa ( no joo otin reilu viikko sitten, ei oo vaan tullut bloggailtua...) ja muutenki löhöilemässä. Tatskasta ei vielä kuvia, koska se on niiiiiiin vaiheessa, vähän vaan osaa ääriviivoista tehty, tulee olemaan aika ikuisuusprojekti! Mutta hieno tulee n__n
vähän tuoretta lärvikuvaa :----DD
Mmmmm viimeset pari päivää ollaan suurinpiirtein eletty tuoreilla mansikoilla jätskillä, mee likes!
Ja oon niin onnellinen tästä lämpötilojen noususta, en malta odottaa, että pääsen kunnolla käyttämään kesävaatteita ja muutenkin, aivan täydellistä n_n
Eilenkin sain nauttia auringonpaisteesta, kun käytiin moikkaamassa Iisaa ja käytiin ratsastamassa!
Ihana oli tällä viikolla päästä pariinkin kertaan pitästä aikaa ratsastamaan! Huomasi kyllä taas etten oo liikkunut vuosi kausiin niinkun yhtään, sisäreiden on ollut yhtä mohjoa eilisen jälkeen =DDDD
Ja Mikkokkin pääsi selkään!
Sitten 'uusia' ostoksia, eli oikeestaan löytöä joita en oo vaan jaksanut aikaisemmin esitellä :---D
Takkisydeemi vaihteeksi Ginasta =D Paitaa katselin ekan kerran jo kun se oli just tullut kaupaan ja vielä täysihintainen, mutta en raaskinut silloin ostaa, mutta törmäsin tohon ale-rekissä hintaan 9,90 e, oli pakko ottaa mukaan ;___;;
Ja sitte toinen takkipaitajuttusysteemi yllätysyllätys Ginasta, silläkin taisi olla hintaa se 9,90 e. Ja sitten Prismasta tarttui mukaan Dakinen laukku Japanin-matkaa varten ( johon on jäljellä enään reilu kuukausi woohoo! ), toi ajaa käsimatkatavaralaukun virkaa n_n
Alkaa vihdoinkin Japanin-reissu muutenkin selikiytyä, nyt on kaikki varattuna: lennot Tokioon ja takaisin, majoitus Tokiossa, lennot Miyakoon, majoitus Miyakossa! n__n Vielä pitäis ostaa matkalle kaiken näköistä ( köhköh mm. oikea matkalaukku -_-) ja varata keikkalippuja, mutta muuten kaikki on ok.
Jees, tällaista tällä kertaa.
Lähettänyt Fruit Melody klo perjantaina, toukokuuta 14, 2010 0 kommenttia
maanantai 3. toukokuuta 2010
Vaput!
....tällei sopivasti viiveellä taasen..
Vappu meni oikeastaan aika kiireisissä merkeissä..Torstaina kävin Varpun synttärisyömingeillä thaikussa ja siitä töihin.
Päivänsankari ite! ( sai muuten lahjaksi LG:n Crystalin, oonko vähän kade! )
Perjantaina käväsin aamulla koululla varmistamassa, että musta nyt sitten kanssa tulee ylioppilas ja saan lukion päättötodistuksen :----D Sitten Varpu tulikin meille ja duunasin sille geelit kynsiin, ja meiltä kauhealla kiireellä liikkellee vähän tanssimaan ja ottamaan 'promokuvia' Tico Tico Marathonia varten ( http://ticoticomarathon.fi/index.php ) ja liikkeeltä pikapikaa kotiin vaihtamaan vaatteet ja siitä kaverille juhlistamaan vappua n__n
Siitä torille moikkaamaan tuttuja ja siitä baariin ( jossa portsari melkein hukkas mun ja Hennan takit, jouduin oikeesti rähisemään, että sain takit takasin -___- ) ja siitä Hennan rappukäytävään nököttämää ja pelastamaan lukkojen taakse jätettyjä ventovieraita alastomia tyttöjä, joten erittäin mielenkiintoinen vappu oli kyllä!
Nyt jumitan vaihteeksi Treellä, Mikko on koulussa ja mä mukamas väännän kuvataidekoulun päätötyön kirjallista osuutta..Eli toisin sanottuna pelaan robot unicorn attackia ja popitan :----DDD
Ok, vapusta ei ole oikeasti yhtäkään yhtään edustuskelpoista kuvaa, jokaisessa mulla on tyyliin silmät puoliummessa tai jotain muuta erittäin järkevää..
Että tää postaus jäi nyt vähän tälläiseksi nysäksi .
ps. Keksiviikkona takaisin Hämppälinnaan ottamaan lisää mustetta kehoon!!
pps. Toi kävijälaskuri on nyt ollut tossa kuukauden ja mistä ihmeestä lukijoita tulee, lukeeko tätä muka oikeasti joku? o_O
Lähettänyt Fruit Melody klo maanantaina, toukokuuta 03, 2010 3 kommenttia
Tunnisteet: muuta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









